26.11.2015

ILTA-ASKARTELUA


Vaikka pihalla onkin taas pilkkopimeää ja viikonlopun lumipeite on muisto vaan, auttaa jo syttyneen joulumielen ylläpitämiseen se, että heti kotiin tultua sytyttää kynttilät, kausivalot ja askartelee iltaisin jotain pientä kivaa.

Kävimme viime talvena Katjan kanssa himmelikursilla askartelemassa olkihimmelit, joista omani onkin roikkunut katosta siitä saakka. Katjan kautta sain myös ison pussillisen vähän ohuempia mustia pillejä, jotka toistaiseksi ovat jääneet käyttämättä. Nyt otin pillit vihdoin esiin ja ilta-askarteluna syntymässä on jotain, joka on vielä vähän mietinnässä.



Löysin nimittäin Etsystä ihastuttavan verkkokaupan, joka on täynnä erilaisia inspiroivia himmeleitä ja kransseja. Joku niistä toimii todennäköisesti mallina nyt syntymässä olevaan pillihimmeliin, kun vaan vielä osaisin päättää, että minkä noista ihanuuksista valitsisin.



Huomenna on ohjelmassa vuoden ensimmäiset pikkujoulut, joten lisää joulumielen kohotusta on luvassa! Tarkoitukseni oli lähteä myös lauantaina Parolan aseman Joulumarkkinoille ihastelemaan mitä kaikkea taitavien naisten kätten tuotoksina markkinoille on syntynyt, mutta viime aikaiset kiireet painavat vielä sen verran, että jatkan viikonloppuna viimeviikkoiseen tapaan kiireettömin suunnitelmin. 

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!