22.9.2016

VALOA VIIKONLOPPUUN

 
Jyväskylässä saamme nauttia tulevana viikonloppuna nyt jo yhdettätoista kertaa Valon kaupunki-tapahtumasta, jossa ympäri kaupunkia löytyy erilaisia valaistuskohteita, sekä pysyviä valoteoksia että erilaisia tapahtuman aikaisia koevalaistuskohteita ja valoinstallaatioita. 

Yksi huomiota herättävimmistä teoksista löytyy tänä vuonna Kirkkopuistosta, jossa torstaista lauantaihin asustaa viisi pupua, joilta ei kokoa ja näköä puutu! Australialaisen Amanda Parerin teoksen puput ovat yli 7 metriä korkeita, mutta silti sympaattisia ja suloisia.

Kävin jo tänään päivällä tervehtimässä pupuja kun niitä pystytettiin ja illalla suuntasimme uudestaan keskustaan koko perheen voimin katsomaan heitä valaistuna, kuten oli moni muukin! Puput olivat hienoja jo päiväsaikaan, mutta illan tullen valaistuna kerrassaan upeita ja tunnelma oli satumainen!


'
 
Viikonlopun aikana erilaisia tapahtumia ja valoteoksia löytyy yli kolmekymmentä, joista osa myös Korpilahdella. Pupujen lisäksi kannattaa käydä ainakin Tourujoen alueella, josta löytyy useita teoksia ja perjantai-iltana järjestetään Valo Virtaa-tapahtuma, jossa satoja valoteoksia lipuu Tourujokea pitkin Jyväsjärvelle. 

Lapsille on tarjolla lauantaina diskoilua Lutakossa, jossa Loistediscossa voi pistää jalalla koreasti ja hehkua samalla uv-maaleissa. Tuonne olisimme ehdottomasti halunneet mennä, mutta valitettavasti kalenterissa on jo muuta ohjelmaa. Lauantaiyönä järjestettäviä yösuunnistuksen SM-kisoja sen sijaan seuraamme, sillä reitillä kuljetaan kuuleman mukaan myös meidän nurkilla. 

Koko ohjelma löytyy täältä ja bonuksena paikallisbussit kuljettavat tapahtumiin ilmaiseksi iltaisin! Valoisia viikonloppu siis luvassa!

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!