6.11.2016

KEITTIÖN LEMPPAREITA


Jos normaalistikin vietän paljon aikaa keittiössä, niin viime päivinä siellä on tullut oltua lähes aamusta iltaan! Olemme viettäneet viikonloppuna pojan 7-vuotissynttäreitä ja juhlavalmisteluihin olen saanut kulutettua useamman päivän. Vaikka jokaisten juhlien jälkeen vakuutan itselleni, että ensi kerralla vähemmänkin riittää, sitä huomaa silti leiponeensa ja laittaneensa sen seitsemää sorttia... mutta en valita, on ihana saada sukulaiset ja ystävät pöydän ääreen ja leipominen ja juhlien laittaminen on kuitenkin sitä lempipuuhani!

Kun keittiössä paljon aikaa kuluu, on mukava, että ympärillä on kaunista katsottavaa ja näistä kuvista löytyy joitakin tämän hetkisiä keittiön lemppareitani.

Tasolla olevissa lasipurkeissa on jokapäiväisessä käytössä olevia aineksia. Keittiötasolla ne ovat aina käden ulottuvilla ja lasipurkeista on helppo huomata, kun täytyy ryhtyä myslin tekoon taikka ostaa lisää kaurahiutaleita tai valkosipulia.



Tykkään, että purkkien ja purnukoiden alla on tarjotin tai muu, jolloin kokonaisuus on omaan silmääni jäsennellympi. Puisen tarjottimen lisäksi tavaroita on kasattu House of Rymin ihanan lintukuvioisen sementtilaatan päälle. Nämä laatat on käsintehty Tunisiassa ja sopivat niin koristeeksi kun seinälle tai lattiaan. Laatan olen saanut ystävältäni Sannalta, jonka Verhoomo Tehdas -myymälän valikoimiin House of Rym kuuluu. Sannan myymälästä kirjoittelin keväällä, kauppa on tuon jälkeen muuttanut ja tuo suloinen puoti löytyy nykyisin Kalliosta, osoitteesta Hämeentie 28. Palaan Verhoomo Tehtaaseen vielä lähiaikoina joululahjavinkkien merkeissä.

Toinen hurmaava esine on tuo pienen pieni puinen lusikka, jonka ostin kesällä toisesta ihanasta putiikista eli Kettukarkki Shopista. Se on aivan täydellinen sormisuolaa varten ja juuri sellainen ihana turhake, jota ilman ei pärjää!


Uusin suosikki keittiössä on Lapuan Kankureiden keittiöpyyhekampanjasta bonuksena saatu japanilaisen Makoto Kagoshiman kukka-aiheinen juliste, joka on sopivasti hauska ja leikkisä. Ja pilkistäähän tuolta Ikean puulaatikosta joka jouluinen must have tuote eli Blossa. Pullo on vielä korkkaamatta, ehkä sen aika tulee ensi viikon puolenvälin jälkeen kun seiskaveen kaverisynttäritkin on juhlittu! Luulen että sen jälkeen on äiti yhden glögin ansainnut!

-Piia

2 kommenttia :

Kiitos kommentistasi!