20.5.2017

VIHDOIN VIHERTÄÄ

  Ja niinhän se sitten joutui, se kesäsää! Ainakin muutaman päivän ajaksi, joten ilo irti näistä jokaisesta lämpimästä hetkestä. Meillä se on tarkoittanut terassien laittoa kohti kesäkuntoa ja kassikaupalla vihreitä ostoksia. 

Vaikka vähän ehkä aikaisessa olen, en malttanut olla ostamatta  pikkuterassia varten viime vuotiseen tapaan jo muutamia yrttejä. Varsinaiset kesäkukat jätin vielä kauppaan, mutta muutaman ei kukkivan jo hankin, joista erityisesti ihastuin tuohon violettiin koristebataattiin. 


  Kasvimaata varten kassista löytyy perunaa, sipulia, avomaankurkkua, kesäkurpitsaa ja lehtikaalia. Täytyy toivoa, että nuo taimet kestävät harson alla vaikka yöt vielä kylminä taitavatkin jatkua. 

Vihreiden ostoston lisäksi luontokin alkaa viimein vihertää myös näillä leveysasteilla. Pienet hiirenkorvat näkyvät kaikkialla ja kevätesikko kukkii perennapenkissä! Luulen, että muutaman päivän sisään kaikkialle leviää se ihana ja ainutlaatuinen kevään ensivihreä, joka joka vuosi hämmästyttää kauneudellaan.

-Piia

16.5.2017

DIY TIIPII

  Minulla on ollut muutamia diy-juttuja, jotka ovat jääneet isommille lapsille tekemättä, mutta jotka nyt ovat sitten olleet niitä ehdottomasti toteutettavia kun onni kolmannen kerran meille on osunut! Yksi niistä oli  tämä vaunuverho, toinen oli äitiyspakkauksen makuupussin päällystäminen, joka onkin jäänyt tänne blogiin dokumentoimatta, mutta sellaisessa ihanassa Marimekko-makuupussissa vauvavuosi oikein hyvin nukuttiin. Tähän samaan joukkoon kuuluu myös tiipii, jonka vihdoin pääsin nyt toteuttamaan! 

Olin miettinyt erilaisia kuosivaihtoehtoja ja etsiskellyt sopivaa kangasta netistä, mutta sitten kun inspiraatio viimein iski ja tekemään oli päästävä, päädyin ostamaan melko tylsästi luonnonvalkeaa paksua puuvillakangasta. Ekstraleveänä kangas tuli kuitenkin edulliseksi ja jämäkkä materiaali oli muuten sopiva projektiin, rautakaupasta vielä muutama harjanvarsi ja materiaalit olivat kasassa. Netistä löytyi lukemattomia ohjeita tiipiin ompelemiseksi sekä suomeksi että englanniksi joista sitten sovelsin tämän oman versioni.


Kun kankaassa itsessään ei ollut mitään juttua ja ihan yksiväristä tiipiitä en halunnut, lisäsin pientä koristusta jokaiseen sivusaumaan. Ompelin muutamaan saumaan piparkakkureunaa, yhteen mustavalkean suikaleen ja etupuolelle ompelin vielä käsin trikookuteesta tehdyn lettinauhan ja toiselle puolelle näpertelin trikookuteesta kiemuroita. Minusta kokonaisuudesta tuli oikein hauska ja leikkisä!

Tiipiin sisälle löytyi vielä iso lattiatyyny, joka on joskus aikaisemmin ollut isoveljen käytössä. Ompelin tyynyyn uuden ihanan pehmeän päällisen  Noshin trikookankaista*. Toinen puoli on mustavalkoraidallinen ja toisella puolella on suosikkikuosini pilkullinen Pyry. Vetoketjun sijaan sulkemista varten laitoin lyhyempään reunaan muutaman nepparin. Päällisen koko sattuu olemaan sama vauvan nukkumapeiton kanssa, joten tätä voisi käyttää halutessaan myös trikoisena pussilakana.


Vähän minua jännitti, mitä tuo yksivuotias itse tiipiistä tuumaa ja tulisiko tästä vain sellainen huoneen nurkassa seisova sisustuselementti. Ilokseni meidän pieni söpöläinen on kovin ihastunut omaan majaansa! Pehmeällä tyynyllä kölliminen on suosikkipuuhaa, tiipiin sisällä on mukava lukea kirjoja ja kun sää vielä tästä lämpenee, päästään telttailemaan vaikka terassille!

-Piia

*trikookankaat saatu Noshilta

12.5.2017

MIKÄS TÄSSÄ ODOTELLESSA

 
Tämän hetken kuumin puheenaihe taitaa olla muutenkin meidän suomalaisten ikisuosikki eli sää. Minä taidan kuulua siihen harvaan joukkoon, jota tämä viivästynyt kevät ja viileät ilmat eivät juurikaan ole haitanneet. Hassujen lumisateiden lomassa aurinkokin on näyttäytynyt päivittäin, joten mikäs tässä odotellessa, kyllä se kesä vielä sieltä joutaa!


Ja kun pihatöihin ja terassinlaittoon ei ole kiire, joutaa hyvin keittämään teet ja fiilistelemään sitä tulevaa kesää vaikka sisustuslehdistä. Tuo  hevoskastanjakin on kasvattanut komeat lehdet ja olo on melkein kun palmun alla kun sen äärellä istuu! 

Erikoisen kevätsään lisäksi viikkoon on mahtunut myös  Melinan emännöimät ihanat sisustuskutsut. Sisustuskauppa Orvokilla (@sisustus_orvokki) on loistava konsepti, jossa ihastuttavat sisustustavarat tuodaan kotiin ja ostoksia pääsee tekemään rauhassa ja hyvässä seurassa! Jotain pientä tarttui tottakai minullakin mukaan, suosikkina tuo kuvissakin vilahtava virolaisen keramiikkataiteilija  Piret Kändlerin pieni kippo, johon passaa mainiosti vaikka sen teepussin asettaa. Ja koska pieniä kauniita kippoja ei koskaan voi olla liikaa...  

-Piia

10.5.2017

MUSTAN KAAPIN PAIKKA

 
Vuoden vaihteessa hankitulle  mustalle vitriinikaapille löytyi muun  rymsteerauksen yhteydessä uusi paikka makuuhuoneen nurkasta, kun pariovien ja ulkoseinän välissä oli juuri kaapin mentävä kolo. Hieman ahdas, mutta toisaalta tuolla nurkalla ei ole muuta käyttöä ja kaappi jää sinne piiloon ja sulautuu kauniisti tummaan seinään eli ihan asiansa ajava paikka.
 


Kun tämä nykyinen kirjakaappi on kooltaan vain puolet edellisestä, on se auttamatta todella täynnä. Yritin kaapin vaihdoin yhteydessä luopua osasta kirjoja, mutta kirjat ovat minulle niin rakkaita, että eihän siitä oikein mitään tullut. Olenkin miettinyt, että laittaisinko kaapinoveen sellaisen vanhan ajan pellavaisen verhon, joita lasiovissa joskus näkee, rauhoittuisi sitten tuo näkymä.  Vähän romanttinen se omaan makuun ehkä on, mutta toisaalta makuuhuoneeseen jos mihin se sopisi!

-Piia

7.5.2017

KOULULAISEN HUONEEN UUSI TYÖPÖYTÄ JA ILME

  Esikoisemme, ensi syksyllä jo kolmannelle luokalle menevä reipas koululainen on jo pidempää ollut isomman työpöydän tarpeessa. Hän on kova piirtämään ja edellisellä työpöydällä tilaa piirusteluun ja askarteluun on ollut auttamattoman vähän.

Uuden työpöydän myötä tarjoutui hyvä tilaisuus päivittää huoneen ilmettä myös muilta osin ja pienillä jutuilla huone näyttää nyt ihan uudelta! 


  Alunperin olin ajatellut huoneeseen jonkinlaista kiinteää, seinään kiinnitettävää pöytää. Entisen työpöydän alla olleet Ikean pukkijalat olivat ihan hyvät, mutta pienen levyn kanssa ne tuntuivat vievän kaiken jalkatilan pöydän alta. Tavoitteena oli myös pienen budjetin ratkaisu ja liimapuulevy oli ensimmäinen vaihtoehto, jota pöytälevyä varten ajattelimme. 

Kuten usein, suunnitelmat kuitenkin muuttuvat matkalla. Mietimme, haluammeko pöydän, jota taas muutaman vuoden päästä olemme uusimmassa vaiko ratkaisun, joka tulee todennäköisesti toimimaan niin kauan kun koulupöydälle on tarvetta ja valitsimme jälkimmäisen. 

Liimapuulevyn sijaan päädyimmekin IKI-levyyn. Vaikkakin IKI-levy on liimapuulevyyn verrattuna huomattavasti kalliimpi ratkaisu, on se paitsi aikaa, myös erinomaisesti kulutusta kestävä materiaali ja koivuvanerireunaisena todella kaunis. 

Hankimme IKI-levyn työpöytää varten haapamäkeläiseltä  Tälli Oyltä. Ajatuksena oli, että pöydän ääreen mahtuisi hyvin kaverinkin kanssa, joten kokoa sai olla niin paljon kun huoneeseen järkevästi mahtuisi ja päädyimme tilaamaan 160 x 60 cm levyn*.  Isomman pöytälevyn kanssa pukkijalatkaan eivät tuntuneet enää niin ahtailta ja näin päädyimme unohtamaan seinäkiinnitteisyyden ja hyödyntämään jo olemassa olevat jalat. Lopputuloksena saatiin toimiva, tukeva ja tilava pöytä!


 
Huoneessa aiemmin ollut kirjahylly siirrettiin  pikkusiskon huoneeseen, joten uudelle hyllyllekin oli tarvetta. Tähän tarkoitukseen halusin jotain yksinkertaista ja uuteen työpöytään sopivaa. Hyllyä varten hankimme pöytälevyn mittaisen vanerilevyn, jonka kiinnittämistä varten ostin House Doctorin Apart hyllynkannattimet. Kun osa kirjoista oli siirtynyt pikkusiskon huoneeseen, mahtuu pitkälle hyllylle luetuimmat kirjat sekä ne muutamat tärkeät pikkutilpehöörit. 

Pieni jakkara työpöydän ääreen ostettiin Ikealta ja sen kannen maalasin omalla sekoituksella kaapista löytyneitä maaleja. Nyt löytyy sitten kaverillekin istuin pöydän äärestä.

Uuden työpöydän lisäksi päivitystä huoneeseen saatiin vaihtamalla verho Marimekon vaaleanpunaisesta Satula-kankaisesta kaapista löytyneeseen Marimekon raikkaan valkoiseen Kaivoon. 

Myös kauan kaivattu lukuvalo löytyy nyt sängyn vierestä. Aikaisemmin vanhempien makuuhuoneessa ollut  Himmeen Filly seinävalaisin ei löytänyt paikkaa uudesta makuuhuoneesta ja se annettiin esikoisen käyttöön.


koululaisen huone ennen


koululaisen huone nyt

Pienillä muutoksilla ja vain muutamilla uusilla hankinnoilla huoneen ilme muuttui kummasti! Uusi työpöytä on osoittautunut erittäin onnistuneeksi ja mikä tärkeintä, käyttäjän tarpeet täyttäväksi. Minusta kaikkinensa ihana, valoisa ja yhdeksän vuotiaalle oikein sopiva huone!

-Piia

*IKI-levystä saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

3.5.2017

HEVOSKASTANJAN OKSA

 
Kun vapuksi ei tullut hankittua tuoreita leikkokukkia, pyörähdin alkaneen toukokuun kunniaksi eilen kukkakaupassa etsimässä jotain keväistä kotiin. 

Myönnän olevani välillä ehkä vähän hankala kukkakaupan asiakas kun tapanani on kuikuilla tiskin ja hyllyjen taakse ja kysellä löytyisikö sieltä vielä jotain kivaa ja vähän erikoisempaa mitä ei juuri sillä hetkellä ole esillä. Monesti kyllä tärppää ja mukaan tarttuu jotain muuta perinteisen leikkokukkakimpun sijaan. 

Ja niin kävi eilenkin kun poistuin mukanani valtava hevoskastanjan oksa. Tämä oksa sopi mainiosti olohuoneen ruokapöydän päälle. Siinä voi nyt ihastella aukeavia lehtiä sillä aikaa kun samaa ihanaa hiirenkorvavaihetta ulkona vielä odotellaan. Ja se hinta, tämä takahuoneesta löytynyt oksa maksoi viisi euroa, ei paha ollenkaan!


Tykkään juuri nyt hurjasti näkymästä, joka olohuoneeseen makuuhuoneesta avautuu. Huoneen ollessa vielä vierashuoneena, ei olohuonetta tuosta suunnasta juuri tullut katseltua. Nykyisin on mukava löhöillä sängyllä ja löytää omasta kodista ihan uusia ulottuvuuksia! Jotain keväisempiä tekstiilejä olohuoneeseen tosin jo kaipaan. Ja ikkunanpesua, se on edelleen tekemättä, jos nyt tämän kuun aikana...

-Piia

1.5.2017

OLI HYVÄÄ VAPPUA

Se alkaa olla paketissa, tämän vuotinen vappu. Vaikka vappusuunnitelmat muuttuivatkin viime metreillä ja vietimme vappua ihan vaan oman perheen kesken, oli se mitä mainioin, sellainen rento ja huoleton. Ei ollut simaa, ei munkkeja eikä edes serpentiiniä, mutta hyvää ruokaa, yhdessä oloa, muutama lasi kuohuvaa ja tänään myös lämpöä ja auringon paistetta, mitäpä sitä muuta tarvitsee! 

Kaikki lumet ovat viimein sulaneet pihalta ja koululaisten kesälomaan on enää kuukausi aikaa. Se on toukokuu ja kevät nyt, aika jees sanon minä!

-Piia