29.3.2018

PINNAT POIS JA LATTIALLE UUSI MATTO


Perheen pienimmän huoneessa on tapahtunut viime viikkoina muutama muutos kun pinnasängyn yksi laita on irrotettu ja lattialle on ilmestynyt uusi ihana matto. 

Huoneen asukas, touhukas taapero on muutamaa viikkoa vaille kaksi ja sen myötä ajankohtaiseksi on tullut pikkuhiljaa pinnasängystä luopuminen. Kuopus on ollut tähän mennessä perheemme lapsista paras nukkuja ja koska me vanhemmat olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä valitsevaan unenlaadun tilaan, olemme venyttäneet pinnasängyn laidan poistamista. Päiväkodissa päiväunet on nukuttu kuitenkin jo muutaman kuukauden ajan normaalissa sängyssä, joten ajattelimme, että ehkä sen aika on pikkuhiljaa kotonakin.



Jo isommilla lapsillamme käytössä olleen Ikean pinnasängyn yksi parhaista ominaisuuksista on ollut mahdollisuus yhden pinnalaidan poistamiseen, näin uuteen nukkumajärjestelyyn voi tottua pikkuhiljaa ennen siirtymistä varsinaiseen lastensänkyyn. Niinpä totuttelu aloitettiin tälläkin kertaa tutussa sängyssä ennen kuin isovanhempien luona jemmassa oleva lastensänky tuotaisiin kotiin.



Huoneessa on myös uusi matto, joka löysi tiensä meille pienen mutkan kautta. Olin suunnitellut työhöni liittyen messuosastoa, jonka somistukseksi olimme saaneet  Anno Collectionilta joitakin lainatekstiilejä ja joista osalle oli lunastusmahdollisuus messujen jälkeen. En malttanut jättää mahdollisuutta hyödyntämättä ja kaunis  Rae-puuvillanukkamatto, jota olin jo Habitaressa viime syksynä ihastellut, päätyi messuilta taaperon huoneeseen. 

Pidän kovasti maton tekstuurista ja boheemeista hapsuista maton reunoissa. Matto on myös hieman isompaa kokoa kun huoneessa aiemmin ollut Finarten Piilopirtti-matto ja tämä isomman kokoinen matto on ehdottomasti huoneeseen parempi. Vanha matto siirtyi sujuvasti keskimmäisen huoneeseen, joka on sekin ollut uuden maton tarpeessa. 

Myös asukas vaikuttaa tyytyväiseltä uuteen mattoonsa jonka päällä kelpaa vaikka kuperkeikkoja heitellä! Vähän tekisi mieli mattoa myös aulaan mallata, ehkä jossain vaiheessa on siis pienen mattoruletin paikka.



Palataan vielä sänkyasiaan ja että mitenkä ne unet ovat laidattomassa sängyssä sujuneet. Alku vaikutti hyvin lupaavalta, mutta pikkuhiljaa vapaus liikkua on selkeästi alkanut kiehtoa. Ehdottomasti hyvä ominaisuus tuossa sängyssä on siis myös se, että se on kevyt liikuteltava ja käännettävissä niin, että aukko on seinää vasten...

-Piia

2 kommenttia :

  1. Ihana matto <3. Näin jossain blogissa isompana ja näytti siinäkin oikein kivalta :)

    Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on kyllä aika herkku! <3 Ja kiitos, pääsiäinen ehti jo olla ja mennä, pian jo vappu kolkuttelee ovelle! :O

      Poista

Kiitos kommentistasi!