1.3.2018

VOIMAA VALOSTA

  Voi näitä ihania aurinkoisia ja valoisia päiviä! Kun valon luomat kauniit ja pitkät varjot koristavat kotia heti aamusta alkaen näyttää koti taas ihan uudelta. Pureva pakkanenkaan ei tunnu pahalta auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, päinvastoin.

Olohuonetta kaunistaa valon lisäksi myös talviloman kunniaksi ostamani uusi kimppu leikkokukkia. Valitsin tuohon herkkään ja rentoon kimppuun kestäviä kukkia; muutaman arfrikanliljan, harsokukkia sekä eukalyptuksen oksia, kaikki suosikkejani. Esteetikolle noinkin yksinkertainen asia kun kukkakimppu tuo hurjasti piristystä paitsi sisustukseen myös mieleen.

Piristykselle onkin tarvetta, sillä viime viikot ovat olleet kiireisiä ja rikkonaisia minkä vuoksi väsymyskin on vaivannut normaalia enemmän. Viime viikkoihin on mahtunut reissu tyttären voimistelujoukkueen huoltajan roolissa Tarttoon ja useampi flunssaa sairastellut kotosalla mikä on aiheuttanut normaalia lyhyempiä työviikkoja ja kiireen tuntua töissä, päälle vielä kymppivuotiaan juhlien järjestelyä ja useita yökylävieraita mikä toki on ihanaa, mutta normiarkea kuluttavampaa.


  Siispä pieni talviloma onkin ollut erittäin tervetullut! Vaikka en olisi kieltäytynyt talvilomasta jossain pohjoisen laskettelukeskuksessa, olen erinomaisen tyytyväinen tähän kotoilu versioonkin. Ulkoilu upeassa säässä, valoterapia ja vähän pidemmät yöunet ovat paras lääke väsymykseen! Unohtamatta kotisohvaa ja kukkakimppua!

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!